Sivut

perjantaina, tammikuuta 01, 2016

Uusi vuosi, uudet tuulet

Nips , naps, nips… istuin maanantaina luottokampaajani käsittelyssä. Pitkät kutrini joita olin kasvatellut muutaman vuoden tippuivat pitkinä suortuvina kampaamon kiviselle lattialle. Tuntui yllättävän hyvältä heittää menneiden vuosien taakka harteilta. Olin kauan empinyt pitäisikö, mutta nyt olin rohkaissut mieleni. Nyt oli muutoksen aika.

Istuessani siinä kampaajani tuolissa, hiusteni tipahdellessa lattialle, mietin taaksepäin vuotta 2015. Aika oli mennyt kuin siivillä. Mennyt vuosi oli ollut minulle kasvun ja itseni löytämisen aikaa. Olin kokenut ja oppinut paljon. Itkenyt, iloinnut ja nauranut. Olin löytänyt itsestäni uusia puolia. Menettänyt tärkeitä henkilöitä ja samalla saanut tilalle uusia ihania ihmisiä. Saanut huomata kuinka rakastavia ihania läheisiä minulla on. Oppinut että kaikesta selviää, ja huonoimpinakin hetkinä yrittänyt parhaani. Olin pyristellyt eteenpäin välillä nenä viistäen maata, välillä pää pilvissä intoa puhkuen.. Tätä kaikkea ajatellessani totesin, että tästä oli hyvä jatkaa eteenpäin kohti uutta vuotta.

Nyt tänään ensimmäisenä päivänä vuotta 2016, melkeinpä puoli vuotta on kulunut siitä kun viimeksi kirjoittelin blogiini. Kuitenkin hetken hiljaiseloni jälkeen näin uuden vuoden lähtiessä käyntiin on taas aika palata ruudun ääreen. Ns. joululoma ja pyhät saivat minut rauhoittumaan ja antoivat minulle mahdollisuuden istahtaa näin paikoilleni. Itseni tutkiskelu, työ asiat, uudet tuulet, suunnat ja tavoitteet, sekä opiskelu haaveet olivat syynä pysyä poissa koneelta ja ottaa aikaa itselleni ja asioitteni hoitamiseen. Uskon kuitenkin, että alkava vuosi antaa minulle aihetta viettää lukuisia hetkiä blogini parissa. Ilmassa totta tosiaan on muutoksen tuoksua.


Antoisaa ja ihanaa uutta vuotta 2016 kaikille!