Sivut

lauantaina, joulukuuta 31, 2016

Vuodenvaihde

Taitaa taas olla se kliseinen hetki kun on aika kiittää kaikkia ihania ihmisiä menneestä vuodesta. Toivottaa uutta ja parempaa vuotta, menestystä ja tehdä uudenvuoden lupauksia. Toisaalta joskus olen miettinyt miksi vain juuri vuoden vaihteessa pitäisi kiittää, muistella ja tehdä lupauksia? Ehkä jokaisena päivänä pitäisi muistaa sanoa pieni kiitoksen sana, ainakin omissa mietteissään, jos ei ääneenkin. Kiittää työkaveria päivästä, kiittää ruuasta. Tehdä tavoitteita ja tsempata kavereita uuteen viikkoon tai seuraavaan päivään.. Mutta ehkä kuitenkin vuoden vaihteen taitekohta on vain jostain syystä hyvä hetki pysähtyä. Tietynlainen määränpää. Ehkä hyvä niinkin, edes joskus pysähtyä. Ajatella hetki.

Muiden juhliessa tuolla jossain istuskelen itse takkatulen äärssä ja siemailen siiderien ja skumppien sijaan pepsiä pierukalsareissani. Kuuntelen rakettien paukuttelua ja hiljaista puiden ritinää.

Ehkä tässä voisi sanoa muutaman sanasen itsekkin menneestä vuodesta.

Joskus asioista on tientynlainen mielikuva valmiiksi. Suunnitelma, ajatus, jonkinlainen ennakko odotus. Toisaalta asiat eivät aina mene kuten ennalta ajattelee. Välillä suunnitelmiin tulee muutoksia. Semmoinen tämä vuosi on ollut. Muutosten vuosi.

Tämä vuosi on ollut opettava. Haastava ja täynnä tuskastelua ja muutoksia. Olen vaihtanut kaksi kertaa työpaikkaa, muuttanut, tavannut uusia ihmisiä ja saanut liudan uusia kavereita. Hermoillut ja tuskastellut. Olen oppinut itsestäni enemmän ja kasvanut henkisesti. Huomannut, että asiat rullaavat kyllä omalla painollaan eteenpäin. 2016 toi tullessaan paljon uutta.

Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka ovat olleet tukenani tänä vuonna ja jaksaneet tsempata. Kiitos kaikille uusille ja vanhoille kavereille, ystäville ja sukulaisille. Kiitos niille jotka ovat joskus käyneet lueskelemassa blogiani ja ketkä ovat antaneet palautetta. Olen onnellinen, että olen saanut tällaisia ihania ihmisiä elämääni ❤

Eikun nokka kohti tulevaa vuotta ja uusia seikkailuja! Hyvää uutta vuotta 2017 🎆

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti