Sivut

perjantaina, heinäkuuta 10, 2015

Onnen resepti

Tulin tänään yövuoron jälkeen kotiin väsyneenä ja nuhjuisena. Kolme yövuoroa putkeensa oli tehnyt tehtävänsä. Ensimmäisenä toiveenani oli vain, että pääsisin suihkuun ja nukkumaan. Oven avatessani vastassa minua odotti musta karvapallo maukuen tervehdykseksi, kuin sanoen "ihanaa olet kotona, minulla oli ikävä". Köyristyin lattialle ja nappasin tuon vanhan köntyksen syliini. Mietin hetken kuinka onnellinen oikeastaan olenkaan.


Pienenä onni tarkoitti minulle suuria asioita, päämääriä. Olin onnellinen kun jokin toive toteutui, kun pärjäsin hyvin koulussa tai jos onnistuin jossakin. Ajan kuluessa ja kasvaessani olen ymmärtänyt, ettei onni ole aina mitään suurta. Se ei ole sitä että täytyy saavuttaa päämäärät ja päästä palkintosijalle, olla paras tai saada aikaiseksi jotakin erityistä. Onni on kiinni itsestään, omasta asenteesta elämään ja kuinka haluaa asiat nähdä.

Onni on ripaus kaaosta, ripaus järjestystä, hippunen epätäydellisyyttä, lusikallinen oikeaa asenntta ja kauhallinen sattumia.

Onni on minulle pieniä asioita keskellä arkea; vapaapäivä pitkän työputken jälkeen, hyvä kirpputorilöytö, jäätelö kesäisenä päivänä, perheen tai ystävän kanssa vietetty saunailta, kovan treenin jälkeinen fiilis, työkaverin tsemppaavat sanat, rutistava hali, lämmin suihku, nariseva pakkaspäivä, hymy tuntemattomalta, hyvän huomenen toivotus, aamu-uinnin raikas tunne, hyvin nukuttu yö, aamuaurinko kasvoilla, sateen jälkeinen tuoksu, hyvä ruoka, kiireettömät päivät...

Olen onnellinen kun saan unelmoida, haaveilla ja nauttia hetkestä. Olen kiitollinen kun saan olla terve, minulla on ystäviä, perhe ja työpaikka. Elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista, mutta on yritettävä etsiä siitä pieniä asioita, jotka saavat jatkamaan aina eteenpäin.

Hymy nousee huulille kun mietin, kuinka paljon minulla on asioita joista voin olla onnellinen.


"When I went to school, they asked me what I wanted to be when I grew up.
I wrote down ‘happy’.
They told me I didn’t understand the assignment,
and I told them they didn’t understand life.”
- John Lennon -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti